Pöh, Köh, Röh...

Ja höh... Pyydän edelleen anteeksi, etten kerkiä joka päivä kirjoittamaan mitään. :( Mutta tässä taas vaihteeksi jotain tekstiä. Tarina käy loppua kohden jännittävämmäksi. ;)

17.12.2010

Unessaan Anna seisoi usvassa. Hän ei nähnyt muuta kuin valkoista usvaa. Kun hän katsoi alas, hän ei nähnyt itseäänkään, sillä usva oli niin paksu. Hän seisoi siinä tekemättä mitään. Sitten hän näki jotain. Jokin liikkui usvassa, ja tuli häntä kohti. Jokin pieni… Sitten usva hälveni vähän ja Anna näki, mikä häntä lähestyi.

  Se oli lapsi. Pieni, riutunut lapsi, joka kompasteli tullessaan lähemmäksi Annaa. Lapsi oli tyttö. Hänellä oli vaalea, resuinen mekko, pitkät suklaanruskeat hiukset ja siniset silmät.

   ”Lähde…” Tyttö henkäisi puuskutuksensa välissä. Hän oli selvästi kulkenut pitkän matkan. ”Lähde pois…tästä kaupungista. Et tiedä mitä täällä on…tekeillä. Usko minua… Lähde…pois niin nopeasti kuin voit. LÄHDE!” Tyttö huusi viimeisen sanan. Hänen silmistään valui kyyneleitä.

  Kun Anna otti askeleen lohduttaakseen tyttöä, tyttö älähti.

   ”EI. Älä tule tänne, tai se löytää sinutkin! Pysy siellä!”

   ”Mikä löytää minut?” Anna kysyi. Uni alkoi muuttua koko ajan oudommaksi.

   ”Se on – ” Tytön lause jäi kesken, sillä oikealla liikkui jokin tumma hahmo. Se liikkui nopeasti, nousi ja laski.

   ”Voi ei! Se löysi meidät! Herää! Herää, ennen kuin se saa sinutkin! Herää nyt!” Tyttö huusi kauhuissaan.

   Suuri olento tuli koko ajan heitä lähemmäksi. Anna tajusi, että se lensi. Tyttö puristi silmänsä kiinni keskittyneesti. Suuri olento oli jo hyvin lähellä. Tytön silmät rävähtivät auki ja hänen suustaan pääsi hänen viimeinen sanansa: ”Ei…”. Sitten suuri olento syöksyi tytön ja Annan väliin. Se pysähtyi siihen sekunniksi ja syöksyi pois. Tyttöä ei enää ollut. Anna oli jähmettynyt paikoilleen. Suuri musta olento kääntyi häneen päin. Anna tuijotti suoraan hehkuvan punaisiin silmiin. Sitten olento syöksyi häntä päin ja…

  Anna heräsi ovikellonsoittoon. Hänen silmänsä rävähtivät auki ja hänen otsallaan oli kylmä hiki. Uni oli ollut todentuntuinen. Anna muisti tytön ruskeat hiukset. Hän muisti myös liian selvästi olennon tuliset, hehkuvat silmät. Mutta se oli vain uni. Hän muistutti topakasti itselleen. Sitten hän juoksi avaamaan oven, sillä ovikello oli soinut jo viidesti.

  Oven takana odotti Terhi.

   ”Mikset tullut heti avaamaan? Onko sinulla joku poika täällä, vai?” Terhi tivasi ja tiiraili Annan olan takaa.

   ”Ei ole, mutta olin nukkumassa. Yöstähän tulee pitkä, eikö niin?” Anna sanoi ja virnisti.

   ”Todellakin. Toin musiikkia mukanani. No, joko aloitetaan järjestelyt? Vai onko isäsi vielä kotona?” Terhi kysyi huolestuneena. Anna vilkaisi kelloaan.

   ”Ei, hän lähti jo. Ja kuulemma kestää kolmeen tai neljään.” Anna sanoi ja hymyili leveästi.

   ”Dodi! Aloitetaan siis järjestelyt. Muutama kaveri tuo kunnon juomia, ja itsekin varastin jääkaapistamme muutaman kaljan. Tulee hyvät bileet.” Terhi työntyi Annan ohi ja he alkoivat yhdessä järjestellä paikkoja. He ripustivat koristeita katosta roikkumaan. He laittoivat Terhin tuomia herkkuja tarjoilukulhoihin ja tekivät boolin.

   Ensimmäinen vieras saapui varttia vaille yhdeksän. Sitten väkeä alkoi soljua sisään, yhdessä tai erikseen. Kunnolla bileet alkoivat vasta ilta yhdeltätoista. Silloin musiikkia laitettiin kovemmalle ja herkkuja ja boolia alkoi mennä kunnolla. Moni myös tanssi musiikin tahtiin. Anna nojaili seinää vasten hörppien booliaan.

   ”Moi.” joku sanoi hänelle. Anna kääntyi ja näki puhujan olleen suunnilleen hänen ikäisensä poika, jolla oli mustat hiukset ja ruskeat silmät. Hän oli Annan mielestä söpö.

   ”Moi vaan.” Anna sanoi ja hymyili. Poika vastasi hymyyn, ja Anna näki tämän hymykuopat.

   ”Haluatko tulla kanssani tanssimaan?” Poika kysyi.

   ”Okei.” Anna vastasi ja he lähtivät tanssimaan keskelle olohuonetta. He tanssivat pari biisiä ja sitten he lähtivät hakemaan boolia.

   ”Kuinka paljon boolia pystyisit juomaan?” Poika, jonka nimeksi oli paljastunut Niko, kysyi.

   ”Enemmän kuin sinä.” Anna sanoi läpällä ja hymyili.

   ”Otetaanko kisa?” Niko haastoi.

   ”En oikein tiedä…” Anna empi.

   ”’Aijaa, sä et uskalla, vai? Ai jaa, sä et uskalla, vai?’” Niko matki Petri Nygårdia ja härnäsi Annaa.

   ”No varmasti uskallan!” Anna sanoi ja otti täyden lasillisen boolia ja kulautti sen kurkustaan alas.

Siinä vähän enemmän taas. :)