Juu, äsken kirjoitin pitkän pätkän tekstiä, mutta kaikki hävisi. -.- Nyt yritän kiireessä väsätä jtn. :)
23.12.2010
Herätessään Anna piti silmänsä vähän aikaa kiinni. Hän ei enää tuntenut kipua, vaan tunsi olonsa hyväksi. Hyväksi ja melko...oudoksi...
Anna avasi silmänsä. hän oli sohvallaan. Hänen isänsä oli jo tullut kotiin ja seisoi vieressä katselemassa häntä.
"Jaahas, päätit jo herätä." Hän sanoi. "Olisin luullut sinun nukkuvan kauemmin."
"Joooooo" Anna sanoi ja haukotteli. Hän päätti nousta ylös.
"Varovasti. Se saattaa vaatia vähän totuttelua." Annan isä sanoi. Anna luuli hänen tarkoittavan, että tasapaino saattoi heittää, jos nukkui kauan. Hän nousi ylös. Hän joutui nojaamaan etukenoon, sillä paino tuntui olevan selässä.
"Mitä ihm...?" Anna sanoi ja katsoi selkäänsä. Häntä kohtasi järkytys: hänellä ei ollut vaatteita, selkä oli ihan musta ja siitä lähti kaksi siipeä. Nekin olivat mustat.
Anna ei voinut sanoa mitään. Hän katsoi alas. Hänellä ei tosiaan ollut vaatteita, mutta se ei ollut ongelmista pahin. Hän oli kokonaan musta, ja oudon muotoinen. Hänen kyntensä olivat pitkät, kuin korpilla.
Anna käveli hitaasti peilin luo. Hänen hiuksensa olivat muuttuneet mustiksi ja hänen kasvonsakin olivat mustat. Ja hänen silmänsä... Ne paloivat tulenpunaisina. Hetken hän oli hiljaa ja katsoi itseään.
Sitten hän kiljui täyttä kurkkua.
"Hys... Hys... Me kaikki järkytyimme kovasti, kun huomasimme olevamme tuollaisia. Opetan sinulle muodon muuttamista, kun olet ensin tottunut tähän muotoosi..." Anna hiljentyi ja katsoi isäänsä. Hän katsoi ja katsoi. Isä alkoi muuttamaan muotoaan, ja muuttui itsekin mustaksi olioksi.
"Sinulla taitaa olla nälkä?" Isä sanoi ja vei Annan ikkunalle. "Tule" hän sanoi ja heittäytyi ikkunasta alas. Anna katsoi, kun hänen isänsä putosi alas, mutta kaarsi siipiensä avulla takaisin ylös. "Tule!" Isä toisti.
Anna nojautui ikkunasta ulos ja hyppäsi. Hän avasi siipensä ja liihotti ylös. Hän osasi luonnostaan lentää.
Sitten hän kysyi kysymyksen, jota oli hautonut päässään: "Mitä me olemme?"
Isä nauroi ja vastasi: "Me olemme hulluja!" Sitten hän heittäytyi taas hurjaan syöksyyn ja Anna seurasi perässä. Sitten muutaman syöksyn jälkeen Anna yritti uudelleen.
"Eikun oikeasti. Mitä me olemme?"
"Sen saat kyllä tietää myöhemmin. Nyt mennään metsästämään!" Hänen isänsä sanoi.
Niin he liihottivat yhdessä yöhön.
Juu, huomenna vielä Annan elosta tuona mustana oliona. Kaikki ratkeaa huomenna. Älä jätä väliin. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti