Hyvää Uutta Vuotta!

Hyvää Uutta Vuotta teille kaikille! Ankiaa, kun joudun viettämään vuoden vaihteen kokonaan kotona. :( Siis en pääse kavereille tai muuta. Mutta hyvää Uutta Vuotta teille nyt. :) Kertokaahan, missä itse vietätte vuoden vaihdetta, ammutteko raketteja tms. :) Nyt en keksi/jaksa kirjoittaa muuta. Kohta alkaa taas uusi tarina. Mutta nyt moi! :)

Hjuvaa joulua kaikille!

Juu, hyvät joulut teille kaikille blogini lukijoille. :) Sain lahjaksi: paidan, siihen hupparin, kaulakorun, nominationpalan, Avatar-dvd:n, The Sims3 Iltahuvit-lisäosan, Eminemin levyn, urheiluun vaatteita (fleecen yms.) ja ööö... jtn krääsää. Mutta nyt tarinaan.

24.12.2010
                                                       VUOSI MYÖHEMMIN
 Anna oli nyt tottunut elämään Yönsaalistajana. Hänen isänsä oli selittänyt hänelle kaiken. Lähes jokainen siinä kaupungissa oli Yönsaalistaja. Kaikki olivat tulleet sellaiseksi tahtomattaan ja tietämättä mistään mitään. Pieni tyttö oli yrittänyt pelastaa Annan, sillä Yönsaalistajilla oli kirouksensa: oli lähes mahdotonta luoda suhteita tavallisiin ihmisiin, sillä halu purra tulee liian suureksi. On lähes mahdotonta luoda suhteita myös toisiin Saalistajiin, sillä ravinnosta on aina kiivas kamppailu. Ja vielä kiroista pahin: jos ei vaihtanut muotoaan ihmisestä Saalistajaksi kolmen päivän sisällä, muuttui ikuiseksi Saalistajaksi. Kukaan ei halunnut sitä kohtaloa.
  Anna oli saanut tietää, että Nikokin oli Yönsaalistaja. Heistä oli tullut pari. Vaikka olikin lähes mahdotonta luoda suhteita Saalistajiin, se oli silti mahdollista. Mutta jos ystäviä oli liian paljon, syntyi vääjäämättä yhteenottoja ja siinä yleensä kuoli joku. Oli kuitenkin mahdollista pitää pieni ystäväpiiri, jonka kanssa käydä metsästämässä ja viettämässä aikaa.
   Anna oli metsästämässä ja huomasi tavallisen ihmisen tallaamassa katua. Hän vilkaisi vieressään olevaan Nikoon.
    "Yhdessä?" Hän kysyi.
    "Yhdessä." Niko vastasi ja he hyökkäsivät yhtäaikaa ihmisen kimppuun.
   Kun he mutustivan ihmistä, Annan päähän pälkähti outo ajatus.
   "Tänään on kulunut vuosi siitä, kun muutuin tällaiseksi. Miltäköhän tuntuisi olla taas ihminen?"
   "Varmaan kurjaa, kun ei osaa lentääkään..." Niko vastasi.
   "Niin... Kurjaa varmaan..." Anna sanoi ja vaipui mietteisiinsä. Toisaalta hän kaipasi ihmisenä olon huolettomuutta, mutta silti...
    Anna karisti ajatuksen mielestään, söi osuutensa loppuun ja lensi Nikon kanssa yhdessä yöhön.


                                                           Loppu


 Vai onko sittenkään? Ajattelin alkaa kertomaan, miten Yönsaalistajat ajautuivat tuohon pieneen kaupunkiin, sekä muuta juttua. Aiheena kuitenkin Yönsaalistajat. Seuratkaa siis blogiani tästä eteenpäinkin! :)


Juu, hyvää joulua vielä kaikille! :)

Aatto tulee, ja teksti katoaa...

Juu, äsken kirjoitin pitkän pätkän tekstiä, mutta kaikki hävisi. -.- Nyt yritän kiireessä väsätä jtn. :)


23.12.2010
Herätessään Anna piti silmänsä vähän aikaa kiinni. Hän ei enää tuntenut kipua, vaan tunsi olonsa hyväksi. Hyväksi ja melko...oudoksi...
  Anna avasi silmänsä. hän oli sohvallaan. Hänen isänsä oli jo tullut kotiin ja seisoi vieressä katselemassa häntä.
 "Jaahas, päätit jo herätä." Hän sanoi. "Olisin luullut sinun nukkuvan kauemmin."
 "Joooooo" Anna sanoi ja haukotteli. Hän päätti nousta ylös.
 "Varovasti. Se saattaa vaatia vähän totuttelua." Annan isä sanoi. Anna luuli hänen tarkoittavan, että tasapaino saattoi heittää, jos nukkui kauan. Hän nousi ylös. Hän joutui nojaamaan etukenoon, sillä paino tuntui olevan selässä.
 "Mitä ihm...?" Anna sanoi ja katsoi selkäänsä. Häntä kohtasi järkytys: hänellä ei ollut vaatteita, selkä oli ihan musta ja siitä lähti kaksi siipeä. Nekin olivat mustat.
  Anna ei voinut sanoa mitään. Hän katsoi alas. Hänellä ei tosiaan ollut vaatteita, mutta se ei ollut ongelmista pahin. Hän oli kokonaan musta, ja oudon muotoinen. Hänen kyntensä olivat pitkät, kuin korpilla.
  Anna käveli hitaasti peilin luo. Hänen hiuksensa olivat muuttuneet mustiksi ja hänen kasvonsakin olivat mustat. Ja hänen silmänsä... Ne paloivat tulenpunaisina. Hetken hän oli hiljaa ja katsoi itseään.
  Sitten hän kiljui täyttä kurkkua.
 "Hys... Hys... Me kaikki järkytyimme kovasti, kun huomasimme olevamme tuollaisia. Opetan sinulle muodon muuttamista, kun olet ensin tottunut tähän muotoosi..." Anna hiljentyi ja katsoi isäänsä. Hän katsoi ja katsoi. Isä alkoi muuttamaan muotoaan, ja muuttui itsekin mustaksi olioksi.
   "Sinulla taitaa olla nälkä?" Isä sanoi ja vei Annan ikkunalle. "Tule" hän sanoi ja heittäytyi ikkunasta alas. Anna katsoi, kun hänen isänsä putosi alas, mutta kaarsi siipiensä avulla takaisin ylös. "Tule!" Isä toisti.
  Anna nojautui ikkunasta ulos ja hyppäsi. Hän avasi siipensä ja liihotti ylös. Hän osasi luonnostaan lentää.
Sitten hän kysyi kysymyksen, jota oli hautonut päässään: "Mitä me olemme?"
Isä nauroi ja vastasi: "Me olemme hulluja!" Sitten hän heittäytyi taas hurjaan syöksyyn ja Anna seurasi perässä. Sitten muutaman syöksyn jälkeen Anna yritti uudelleen.
 "Eikun oikeasti. Mitä me olemme?"
 "Sen saat kyllä tietää myöhemmin. Nyt mennään metsästämään!" Hänen isänsä sanoi.
 Niin he liihottivat yhdessä yöhön.

Juu, huomenna vielä Annan elosta tuona mustana oliona. Kaikki ratkeaa huomenna. Älä jätä väliin. :D

IIK!

Juu tämä pitäisi olla tämä tarina valmiina ylihuomenna, että juu u... Kävin katsomassa Rare exports-elokuvan. Oli ihan jees. :)


22.12.2010
Anna nukahti sohvalle. Unessa hän oli taas jossain, mutta tällä kertaa ei ollut sumua. Hän näki kaiken.
   Joka puolella oli mustia olioita, niitä oli satoja. Tuhansia. Ehkä jopa miljoonia. Anna jähmettyi pelosta. Sitten hänen eteensä lennähti yksi olio. Se alkoi muuttamaan muotoaan... Se kutistui. Pian sen tilalla seisoikin sama pieni tyttö kuin aikaisemmassakin unessa.
    "Minähän varoitin sinua." Tyttö sanoi, muuttui taas isoksi olennoksi ja syöksyi Annaa päin.

 Tällä kertaa Anna ei herännyt unesta. Hän kuitenkin tunsi olevansa hengissä. Häneen kävi kipeää. Kipu yltyi. Ja yltyi. Ja yltyi. Sitten kipu oli niin suuri, että häneltä lähti taju.


Juu, en kerkiä kirjoittamaan mtn enempää, mutta huomenna tulee enemmän tekstiä. Paljon enemmän. Lupaan sen. :)

Kamalaaa...

Pyydän anteeksi (taas kerran, mitä sitäkin pyydän anteeksi!), etten ole kerennyt kirjoittamaan, mutta on ollut muuta puuhaa, ja välilhtiä taas... -.- Mutta nyt kirjoitan taas jtn juttua tänne.

20.12.2010
Anna heräsi omaan huutoonsa yhdeltä seuraavana päivänä. Hän oli taas nähnyt unta mustasta oliosta. Tällä kertaa hän oli nähnyt myös muita ihmisiä. Heillä kaikilla oli valkoiset silmät ja ilmeettömät kasvot. Sitten he kaikki muuttuivat samanlaisiksi mustiksi olioiksi, mitä Anna oli nähnyt edellisenä yönä unessaan.
  Anna nousi ylös ja meni kylpyhuoneeseen pesemään kasvonsa. Hän otti myös särkylääkkeen, sillä hänen päätään särki tuhosti. Samalla hän yritti kääntää ajatuksensa edellisen illan bileisiin. Hän muisti hämärästi juoneensa Nikon kanssa kilpaa boolia. Jossain vaiheessa hänen muistinsa katkesi. Sen kuitenkin hän muisti, että hänellä oli ollut hyvin hauskaa.
   "Jaahas, päätit jo herätä." Hänen isänsä tuli ovensuuhun hymyillen. "Oliko hyvät juhlat?"
   "Joo oli. Tosi hyvät." Anna sanoi ja yritti pitää kasvonsa peruslukemilla, sillä hänen päätään särki ihan liikaa!
   "Olen sopinut tapaamisen Mallun kanssa, enkä halua olla myöhässä. Taidankin tästä siis lähteä..." Annan isä sanoi ja hiippaili ulko-ovelle päin.
  Anna söi aamupalansa, pui päälleen ja löhöili nyt olohuoneen sohvalla. Hän mietti Nikoa, bileitä ja kavereitaan.
   Sitten hän tunsi jonkun tarkkailevan häntä. Hän avasi silmänsä, mutta ei nähnyt mitään epätavallista. Sitten hän meni ikkunaan ja etsi katseellaan jotain omituista.
  Sitten hän näki sen. Yhden talon takana oli musta olio. Samanlainen, kun hänen unessaankin. Olio tuijotti häntä punaisilla silmillään. Anna hieraisi äkkiä silmiään. Kun hän avasi silmänsä uudestaan, olio ei ollut enää siinä.
   Anna kolusi katseellaan vielä kaiken, mitä näki, muttei löytänyt enää mustaa oliota.
   Ehkä vain näen harhoja... Ei siinä mitään ollut... Olen vain seonnut lopullisesti... Anna ajatteli ja meni takaisin sohvalle makaamaan.

Juu, tässä taas vähän jatkoa. Nyt ei kerkiä enempää. :( Mutta muistakaa kaikki, että KOMMENTOINTI ON SALLITTUA! ;D

Pöh, Köh, Röh...

Ja höh... Pyydän edelleen anteeksi, etten kerkiä joka päivä kirjoittamaan mitään. :( Mutta tässä taas vaihteeksi jotain tekstiä. Tarina käy loppua kohden jännittävämmäksi. ;)

17.12.2010

Unessaan Anna seisoi usvassa. Hän ei nähnyt muuta kuin valkoista usvaa. Kun hän katsoi alas, hän ei nähnyt itseäänkään, sillä usva oli niin paksu. Hän seisoi siinä tekemättä mitään. Sitten hän näki jotain. Jokin liikkui usvassa, ja tuli häntä kohti. Jokin pieni… Sitten usva hälveni vähän ja Anna näki, mikä häntä lähestyi.

  Se oli lapsi. Pieni, riutunut lapsi, joka kompasteli tullessaan lähemmäksi Annaa. Lapsi oli tyttö. Hänellä oli vaalea, resuinen mekko, pitkät suklaanruskeat hiukset ja siniset silmät.

   ”Lähde…” Tyttö henkäisi puuskutuksensa välissä. Hän oli selvästi kulkenut pitkän matkan. ”Lähde pois…tästä kaupungista. Et tiedä mitä täällä on…tekeillä. Usko minua… Lähde…pois niin nopeasti kuin voit. LÄHDE!” Tyttö huusi viimeisen sanan. Hänen silmistään valui kyyneleitä.

  Kun Anna otti askeleen lohduttaakseen tyttöä, tyttö älähti.

   ”EI. Älä tule tänne, tai se löytää sinutkin! Pysy siellä!”

   ”Mikä löytää minut?” Anna kysyi. Uni alkoi muuttua koko ajan oudommaksi.

   ”Se on – ” Tytön lause jäi kesken, sillä oikealla liikkui jokin tumma hahmo. Se liikkui nopeasti, nousi ja laski.

   ”Voi ei! Se löysi meidät! Herää! Herää, ennen kuin se saa sinutkin! Herää nyt!” Tyttö huusi kauhuissaan.

   Suuri olento tuli koko ajan heitä lähemmäksi. Anna tajusi, että se lensi. Tyttö puristi silmänsä kiinni keskittyneesti. Suuri olento oli jo hyvin lähellä. Tytön silmät rävähtivät auki ja hänen suustaan pääsi hänen viimeinen sanansa: ”Ei…”. Sitten suuri olento syöksyi tytön ja Annan väliin. Se pysähtyi siihen sekunniksi ja syöksyi pois. Tyttöä ei enää ollut. Anna oli jähmettynyt paikoilleen. Suuri musta olento kääntyi häneen päin. Anna tuijotti suoraan hehkuvan punaisiin silmiin. Sitten olento syöksyi häntä päin ja…

  Anna heräsi ovikellonsoittoon. Hänen silmänsä rävähtivät auki ja hänen otsallaan oli kylmä hiki. Uni oli ollut todentuntuinen. Anna muisti tytön ruskeat hiukset. Hän muisti myös liian selvästi olennon tuliset, hehkuvat silmät. Mutta se oli vain uni. Hän muistutti topakasti itselleen. Sitten hän juoksi avaamaan oven, sillä ovikello oli soinut jo viidesti.

  Oven takana odotti Terhi.

   ”Mikset tullut heti avaamaan? Onko sinulla joku poika täällä, vai?” Terhi tivasi ja tiiraili Annan olan takaa.

   ”Ei ole, mutta olin nukkumassa. Yöstähän tulee pitkä, eikö niin?” Anna sanoi ja virnisti.

   ”Todellakin. Toin musiikkia mukanani. No, joko aloitetaan järjestelyt? Vai onko isäsi vielä kotona?” Terhi kysyi huolestuneena. Anna vilkaisi kelloaan.

   ”Ei, hän lähti jo. Ja kuulemma kestää kolmeen tai neljään.” Anna sanoi ja hymyili leveästi.

   ”Dodi! Aloitetaan siis järjestelyt. Muutama kaveri tuo kunnon juomia, ja itsekin varastin jääkaapistamme muutaman kaljan. Tulee hyvät bileet.” Terhi työntyi Annan ohi ja he alkoivat yhdessä järjestellä paikkoja. He ripustivat koristeita katosta roikkumaan. He laittoivat Terhin tuomia herkkuja tarjoilukulhoihin ja tekivät boolin.

   Ensimmäinen vieras saapui varttia vaille yhdeksän. Sitten väkeä alkoi soljua sisään, yhdessä tai erikseen. Kunnolla bileet alkoivat vasta ilta yhdeltätoista. Silloin musiikkia laitettiin kovemmalle ja herkkuja ja boolia alkoi mennä kunnolla. Moni myös tanssi musiikin tahtiin. Anna nojaili seinää vasten hörppien booliaan.

   ”Moi.” joku sanoi hänelle. Anna kääntyi ja näki puhujan olleen suunnilleen hänen ikäisensä poika, jolla oli mustat hiukset ja ruskeat silmät. Hän oli Annan mielestä söpö.

   ”Moi vaan.” Anna sanoi ja hymyili. Poika vastasi hymyyn, ja Anna näki tämän hymykuopat.

   ”Haluatko tulla kanssani tanssimaan?” Poika kysyi.

   ”Okei.” Anna vastasi ja he lähtivät tanssimaan keskelle olohuonetta. He tanssivat pari biisiä ja sitten he lähtivät hakemaan boolia.

   ”Kuinka paljon boolia pystyisit juomaan?” Poika, jonka nimeksi oli paljastunut Niko, kysyi.

   ”Enemmän kuin sinä.” Anna sanoi läpällä ja hymyili.

   ”Otetaanko kisa?” Niko haastoi.

   ”En oikein tiedä…” Anna empi.

   ”’Aijaa, sä et uskalla, vai? Ai jaa, sä et uskalla, vai?’” Niko matki Petri Nygårdia ja härnäsi Annaa.

   ”No varmasti uskallan!” Anna sanoi ja otti täyden lasillisen boolia ja kulautti sen kurkustaan alas.

Siinä vähän enemmän taas. :) 

Oih ja voih...

Liikaa välilehtiä. Tällä hetkellä kuitenkin van 6 - sanoinhan, että rajoitan. :) Mutta nyt siihen tarinaan:

15.12.2010

Anna otti puhelimen ja soitti Terhille. Puhelin tuuttasi pari kertaa, ennen kuin hän vastasi.

”Terhi.”

”Anna tässä.” Anna vastasi.

”Mihin vittuun sinä oikein menit?” Terhi kysyi heti.

”Tulin isäni luokse. Kotona alkoi olemaan liian vaikeaa olla. Olen täällä ainakin jonkun aikaa.” Anna selitti.

”Hieno homma! Onko isäsi tiukka? Onko hän tänään siellä?” Terhi näytti saaneen idean ja Anna jo melkein aavisti, mikä se oli.

”Isä! Onko sinulla iltatöitä?” Anna huusi, sillä hänen isänsä oli mennyt toiselle puolen taloa.

”On. Saattaa mennä aika myöhään. Kolmeen tai neljään.” Annan isä vastasi, eikä kysellyt enempää. Yksinkertainen mies, Anna ajatteli. Ei kysele turhia.

”On, miten niin?” Anna kysyi virnistäen.

”Taitaa tulla bileet sinne. Yhdeksältä alkaa, eikö niin?” Terhi kiljui toisessa päässä.

”Käyhän se.” Anna sanoi virnistäen. Juhlat olivat juuri sitä, mitä hän juuri tarvitsikin tylsään arkeen. Seuraavana aamuna saattaisi olla krapula, mutta mitä sitten. Ei koulu niin tärkeää olisi, ettei sieltä voisi lintsata.

”Minä alan soitteleen tyypeille. Tulee siistiä!” Terhi sanoi ja katkaisi puhelun. Anna laittoi puhelimen kiinni hymyillen. Hänen isänsä tuli ovesta sisään.

”Jos haluatte, voitte pitää juhlat täällä, kunhan meno ei ylly liian rajuksi.” Hän sanoi. Anna tuijotti häntä suu auki. Hänen isänsä virnisti.

”Kyllä minä teidät nuoret tiedän. Ja pitäisitte juhlat kuitenkin, vaikka kieltäisinkin, eikö niin?” Anna kohautti olkapäitään.

”Kyllähän me suunnittelimme bileitä, mutta en ole varma, olisinko kysynyt lupaa.” Anna virnisti syyllisenä.

”Ei se mitään. En ole mikään nipottaja. Ja kunhan se meno ei ylly liian kovaksi, niin voitte pitää juhlat. Varokaa kuitenkin soittamasta musiikkia liian kovalla, sillä naapurit saattavat hermostua. Ettehän halua poliisia paikalle?” Annan isä hymyili nyt leveästi. Hän oli kyttä, ja juuri hän joutuisi luultavasti tulemaan paikanpäälle, jos meno olisi liian kova. Annakin hymyili.

”Emme tietenkään.”

”Hyvä niin. Nyt menen ottamaan nokoset ennen yövuoroa. Älä herätä minua.” Annan isä sanoi ja lähti huoneesta. Annakin päätti ottaa päiväunet, sillä bileet tulisivat jatkumaan pitkälle yöhön. 

Jatkoin nyt vähän enemmän kuin yleensä, sillä taas on jäänyt päivä välistä. :) Ei kai täsä, näilä mennää. 

Liikaa on aina liikaa...

Huoh... Nykyään ollut vähän liikaa välilehtiä auki joka päivä, joten en kerinnyt taaskaan kirjoittamaan. Nyt yritän rajoittaa noita välilehtiä... Onnistuisikohan... :P

13.12.2010
Anna meni isänsä luokse toiseen kaupungin toiselle laidalle. Siellä hänellä oli oma huone ja vaatteita ja muita juttuja selviytyäkseen. Anna oli nauttinut nähdessään isäpuolensa ilmeen, kun hän oli noussut oman isänsä autoon. Anna oli soittanut isälleen edellisenä iltana, ennen kuin hänen kännykkänsä oli otettu pois.
   "Tuossa. Tarvitsitkin jo uuden." Isä sanoi Annalle ja ojensi tälle kauniin, kosketusnäytöllisen puhelimen. Anna oli haltioissaan.
   "Kiitos! Jyrki on tyhmä." Anna kiitti. Jyrki oli hänen isäpuolensa nimi.
   "Jaa, jaa. Menes nyt soittamaan äidillesi." Isä sanoi Annalle.


Nyt en kerkiä enempää! Anteeksi taas!

Voi pöh...

No höh... Kaksi päivää jäänyt välistä. *pudistelee päätään pettyneesti* Torstaina oli n. 12 välilehteä auki koko ajan ja jokaiseen olisi pitänyt kirjoittaa jotain, niin en sitten kerennyt tänne kirjoittaa. Ja eilen pidimme kaverini kanssa pikkujoulut, eikä heillä toiminut netti. Pyydän siis anteeksi. En tällä kertaa jaksa kirjoittaa kolmen päivän edestä.

11.12.2010
Ratin takana istui melkein 40 vuotias mies, jolla oli yhtä mustat hiukset kuin minullakin. Hänellä oli aurinkolasit päässään ja varma hymy huulillaan. Hän näytti ruskettuneelta, kuin olisi käynyt kuukauden lomalla
   "Anna tulee nyt minun mukaani." Hän sanoi itsevarmasti. Annan isäpuoli näytti yhtäaikaa raivostuneelta ja ihmettelevältä.
   "Ja kuka sinä luulet olevasi?" Isäpuoli sanoi ääni täristen.
   "Minä olen Annan biologinen isä."  Mies sanoi ja otti aurinkolasit päästään. Lasien takaa paljastuivat merensiniset silmät. Isäpuolen suu oli loksahtanut auki. Hän ei sanonut mitään, joten Annan isä jatkoi.
   "Joten ajattelin, että Anna voisi olla yötä luonani. Siellä on valmiina Annan omia vaatteta ja hammasharja." Isäpuoli kokosi itsensä ja sai sanan suustaan: "Aha." Hän taisi itsekin ymmärtää typeryytensä ja alkoi vihdoin puhumaan tavallisesti.
   "Anna on arestissa. Hän ei saa lähteä minnekään."
   "Jaa, etkö siis usko, että hän on hyvissä käsissä kanssani?" Annan isä sanoi uhkaavasti. Anna oli seurannut hiljaa vierestä.
   "E-en minä sitä tarkoittanut..." Isäpuoli sanoi pelokkaasti, sillä hän näytti panneen merkille Annan oikean isän suuret lihakset.
   "No sittenhän me voimmekin tästä lähteä. Jos nyt voisit vähän siirtyä pois ikkunastani?" Isä sanoi ystävällisesti, mutta äänessä piili silti hiljainen uhkaus.
   "Öh... Hyvä on..." Isäpuoli sanoi ja otti päänsä ulos ikkunasta. Annan isä laittoi ikkunan heti kiinni ja kaasutti bemarillaan pois, Anna mukanaan. Isäpuoli jäi koulun pihalle tuijottamaan heidän peräänsä suu auki.

Juu, toivottavasti tarina muuten miellyttää. :)

Kiire, kiire, kiire!!!

Juu, koneella olo aika loppui jo (joka on tunti päivässä), joten nyt on aika kiire kirjoittaa, enkä varmasti kerkiä kirjoittamaan paljon sitä tarinaakaan. Huomenna englannin koe... Iik!

8.12.2010
Seuraavana aamuna Annan äidin piti lähteä aikaisin ja Anna joutui menemään kouluun isäpuolensa kyydillä. Isäpuoli yritti virittää jonkinlaista keskustelua, mutta Anna suorastaan vittuili hänelle. Koulun pihalla isäpuoli jäi vielä katsomaan tarkasti, että Anna meni kouluun sisälle. Anna vuodatti taas edellisen päivän tapahtumat Terhille. Hän oli kuitenkin hilpeällä tuulella. Kun koulupäivä loppui, isäpuoli oli pihalla odottamassa. Anna ei kuitenkaan mennyt hänen kyytiinsä, vaan valkoisen BMW:n kyytiin. Isäpuoli juoksi auton luokse ja koputti vihaisesti ikkunaan.
"Mitä tämä nyt on olevinaan? Anna tulee suoraan kotiin-" Hän aloitti, mutta pysähtyi nähdessään, kuka oli ratissa.

Juu, en kerkiä kirjoittamaan enempää, joten moro!

Möröö!

Mörö taas kaikille! Kaikille vinkki, jos kaipaatte kuunneltavaa: Tinie Tempah feat. Eric Tumer - Written in the stars. Aivan tuhon hyvä biisi. Tällä hetkellä varmaan lempibiisini. :) Mutta nyt tarinaan jatkoa:

7.12.2010
"MISSÄ HELVETISSÄ SINÄ OLET OLLUT???!!!" Annan isäpuoli huusi hänelle, kun Anna oli palannut takaisin ostosreissultaan.
"Olin Terhin kanssa kaupungilla. En ole tehnyt mitään väärää, eikä minun pidä olla arestissa." Anna vastasi uhmakkaasti.
"ETKÖ SINÄ PENIKKA YMMÄRRÄ, ETTÄ OLET ARESTISSA!!!??? OLIMME TAAS HUOLISSAMME SINUSTA!!!" Isäpuoli jatkoi raivoamistaan. Tätä jatkui vielä kauan, ja teksi oli aika painokelvotonta. Lopussa Annan silmistä valuivat kyyneleet ja isäpuolen naama oli violetti.
"Hyvä on..." Isäpuoli sanoi ja veti syvään henkeä rauhoittuakseen. "Hyvä on... Jos kerran haluat tehdä tämän vaikeamman kautta, niin tehdään se siis niin. Tästä lähtien äitisi tai minä viemme sinut kouluun ja haemme sinut sieltä. Ei puhelinta. Ei tietokonetta. Ei mitään yhteyttä ystäviin. Vielä juuri, ennenkuin lähdet kouluun me tarkastamme reppusi, ettei siellä ole karkkia, energiajuomaa, kännykkää tai mitään välinettä, millä voisit pitää yhteyttä ystäviisi." Anna alkoi väittämään vastaan. Hän ei ollut tehnyt mitään kiellettyä, eikä ollut oikein antaa hänelle arestia.
"Mutta..." Hän aloitti, mutta hänen isäpuolensa keskeytti.
"Ei muttia. Nyt menet huoneeseesi ja pysyt siellä." Anna raivostui nyt enemmän kuin koskaan. Ei tuo homo voisi häntä käskeä.
"ET OLE ISÄNI!!! ET VOI KÄSKEÄ MINUA!!! MIKSI TUON HOMON PITÄÄ ASUA TÄÄLLÄ???" Hän huusi nyt osoittaen viimeiset sanat äidilleen, joka näytti tyrmistyneeltä.
"VIHAAN HÄNTÄ!!!" Anna huusi viimeiset sanansa ja juoksi omaan huoneeseensa. Tätä hän ei enää sulattaisi.

Juubs...

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!!!

Juups. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Ja näin alussa sanon kaikille, että jos luette tätä blogia, niin lukekaa myös tätä blogia: http://hahanblogi.blogspot.com .  Se on todella hyvän ystäväni blogi, jolla on tuhon hyviä tarinoita. Lukekaa siis sitä blogia kanssa! :) Ja voin rehellisesti sanoa, ettei ystäväni käskenyt sanomaan näin. Päin vastoin, hän varmaan tappaa minut, kun menin sanomaan tuon omassa blogissani. :D Mutta mitäs siitä, jos vin joku lukee hänen blogiaan tämän ansiosta. :)

6.12.2010
Seuraavana päivänä koulussa nostettiin lippu salkoon itsenäisyyspäivän kunniaksi. Koko koulu joutui laulamaan Maamme-laulun. Annakin lauloi, mutta nauroi samalla Terhille, joka leikki oopperalaulajaa ja elehti samalla käsillään kun lauloi. Kun muut lopettivat laulun, Terhi venytti vielä viimeistä säveltä pitkään ja hartaasti. Anna nauroi nyt avoimesti Terhille, ja he molemmat saivat opettajilta vihaisia katseita. Kun Terhi vihdoin lopetti laulunsa, rehtori piti pitkän ja tylsän puheen Suomen historiasta.Koko puheen ajan Anna ja Terhi juttelivat keskenään ja tirskuivat. Muutaman kerran opettaja kävi käskemässä heitä olemaan ihmisiksi. Siitä huolimatta he jatkoivat, ja opettajat luovuttivat ja keskittyivät kuuntelemaan rehtorin puhetta, väkinäinen hymy kasvoillaan.
  Anna ja Terhi olivat koko koulupäivän kahtdestaan, naureskelivat ja nauroivat aina, kun opettaja päästi suustaan jotain, minkä saattoi vain etäisestikin ajatella kaksimielisesti. Kun koulupäivä loppui, Annan mieliala laski. Hänen pitäisi mennä suoraan kotiin, eikä hän saisi tehdä mitään muuta. Terhi kuunteli edelleen hänen valitustaan ymmärtäväisesti ja myötätuntoisesti.
"Mutta ei kaikkia sääntöjä tarvitse noudattaa!" Terhi sanoi iloisesti.
"Mutta minun pitää." Anna sanoi surullisesti.
"Älä ole nipo!" Terhi huudahti ja veti annan kohti kauppoja. Anna ei jaksanut vastustella, sillä hänen mielestään aresti oli kokonaan turha. Hänhän ei ollut tehnyt mitään väärää.
 Ja niin Anna ja Terhi viettivät jälleen iloisen illan kaupungilla.

SORI, SORI, SORI!!!

En eilen kerennyt kirjoittamaan joulukalenteriin tarinaa. Sori siitä.

4.12.2010
Terhi tuli Annalle kylään koulun jälkeen. Anna oli hyivn iloinen, että oli saanut ystävän. He puhuivat huolistaan, ihmisistä, joista eivät pitäneet ja kaikista asioistaan kuin olisivat tunteneet jo vuosia. Kun Terhi vihdoin lähti, Anna oli hyvällä tuulella. Terhi oli pyytänyt Annan bileisiin, jotka Terhi ja hänen pari ystäväänsä järjestävät ennen joulua. Kun Annan äiti ja isäpuoli tulivat kotiin, Anna riensi suoraan kysymään lupaa mennä bileisiin.
"Kuulkaas... Terhi järjestää bileet parin kaverinsa kanssa, ja minä haluaisin mennä sinne. Ne olisivat vähän kuin pikkujoulut" Anna aloitti ja odotti, että hänen äitinsä ja isäpuolensa sanoisivat jotain.Kun vastausta ei alkanut kuulumaan, Anna kysyi:
"Niin että voisinko mennä?"
"Ei nyt. Vastahan sinä muutit tänne." Annan isäpuoli sanoi.
"Mutta..." Anna yritti sanoa vastaan.
"EI" Isäpuoli sanoi ja asia oli loppuun käsitelty. Anna juoksi huoneeseensa, paiskasi oven kiinni ja heittäytyi sängylleen itkemään.

5.12.2010
Seuraavana päivänä Anna valitti Terhille vanhemmistaan. Hän äitinsä oli yrättänyt lepytellä häntä, mutta Anna ei ollut päästänyt häntä sisään. Terhi kuunteli ja oli ymmärtäväinen. Anna ihmetteli, miten olikaan olemassa niin mukava ihminen. Koulun jälkeen Anna ja Terhi menivät yhdessä viettämään aikaa kaupungille. He viettivät mahtavaa aikaa yhdessä. Kun Anna vihdoin palasi takaisin kotiinsa, hänen äitisä ja isäpuolensa olivat jo palanneet töistä.
"Missä sinä olet ollut?!!! Olemme olleet huolissamme sinusta!" Äiti huusi Annalle.
"Olin Terhin kanssa kaupungilla. Turhaan olitte huolissanne." Anna sanoi.
"Terhin bileet, Terhin kanssa kaupungilla!!! Näyttää siltä, ettei se Terhi tee hyvää sinulle. Mitä jos valitsisit kaverisi paremmin?!" Isäpuoli sanoi Annalle.
"TERHI ON MUKAVA, ETTEKÄ TE VOI PÄÄTTÄÄ, KENEN KANSSA VIETÄN AIKAA!" Anna huusi raivoissaan.
"KYLLÄ VOIMME, JA OLET NYT ARESTISSA. EI VIIKKORAHAA, EI KAUPUNKIREISSUJA, TULET KOULUSTA SUORAAN KOTIIN!!! ONKO SELVÄ??!!!" Isäpuoli huusi ja Anna juoksi jälleen huoneeseensa, paiskasi huoneensa oven kiinni ja heittäytyi sängylleen itkemään, niinkuin eilen illallakin.


Tässä taas vähän tarinaan jatkoa.

Ja tarina jatkuu!

3.12.2010
Anna kääntyi ja huomasi takanaan seisovan lyhyen ja ujon tytön. Tytöllä oli lyhyet vaaleat hiukset ja hän hymyili ystävällisesti. "Niin haluaisitko apua? Minulle on itsellenikin käynyt noin." Tyttö kysyi. "Öööh... Joo, jos viitsit." Anna sanoi hämmentyneenä. Tyttö nosi kaapin paikalleen ja paukautti sen saranoita kerran. "Sitä ei kannata paukutella kovin. Se lähtee silloin irti. Minä olen muuten Terhi. Sinä olet kai se uusi oppilas?" vaalea tyttö sanoi ja hymyili taas. "Juu..." Anna sanoi. Aikoiko tuo tyttö pilailla hänen kustannuksellaan? "Ja sinä olit kai sitten seiskalla. C:lläkö se oli?" Terhi yritti viritellä keskustelua. "Juups. Millä luokalla sinä olet?" Anna kysyi oikeasti kiinnostuneena. "7 C:llä. Mennäänkö jo tunnille?" Terhi sanoi ja he lähtivät yhdessä kävelemään kohti äidinkielen luokkaa.


Juups. Siinä taas sitä tarinaa lisää. Tänään ruokailussa oli laitettu kynttilät pöytiin. En voinut olla leikkimättä niillä, eli vedin sormeni liekin läpi. Kaikki kaverini ihmettelivät, että eikö se polta. Ei se polta, jos nopeaa vetää sormen siitä. Kotona sitten teimme äitini kanssa piparitaikinaa. Söin jonkun verran. :P Taikina on hyvää! Muutenkin jouluun kuuluvat piparit, ja nyt on joulu kuu, joten... Mutta muuta kerrottavaa minulla ei nyt ole. Joten Adiós, amigos!

Kommentointi on sitten sallittua.;)

Ps. Sorge taas kirjoitusvirheitä, joita en jaksa korjata.

Täällä olen! Varokaatte!

DODI! Tein siis uuden blogin, koska edelliseen kirjoittaminen oli rajoitettua, koska sitä lukivat isä, äiti, mummi ja ukki. En ehkä halua kaikesta kertoa juuri heille. xD Mutta nyt kuitenkin tämmöinen blogi. Ja nyt teen tavallaan joulukalenterin, että kirjoitan tarinaa joka joulukuun päivänä, ennen joulua. Kukaan ei tiedä, mitä siitä vielä tulee... Mutta kuitenkin siinä yksi hyvä syy käydä aina täällä. Tänään on toinen päivä, mutta mitäs se haittaa? Eka luukku on nyt toisena päivänä. :P Tarina alkaa:

2.12.2010
Olipa kerran pieni tonttu, joka pohti miten joulun voisi pelastaa suurelta pahalta peikolta. Tylsää? Emmehän ole mitään pikkulapsia (minä ainakaan en ole), joten ei tarvitse leperrellä tontuista... Tarina alkaa uudelleen: "Mitä vittua???" kuului huuto koulun käytävällä. Annan laukku repesi ja kaikki koulukirjat, ipod, kännykkä ja kaikki jutut tippuivat lattialle. Kaikki nauroivat, kun Anna konttasi lattialla keräämässä kaikkia tavaroitaan kasaan. Joku vieras poika tuli nauramaan Annalle. Anna oli raivoissaan ja näytti keskisormeaan pojalle "Fuck U" hän sanoi ja lähti menemään. Hän suunnisti suoraan kaapilleen ja heitti kirjat sinne. Kamalaa, kun laukku hajoaa heti ensimmäisenä koulupäivänä. Anna oli muuttanut kapupungista pikkukylään, kun hänen vanhempansa olivat eronneet. Tämä oli hänen ensimmäinen päivänsä koulussa.Anna ei ollut  vielä saanut yhtään ystävää tai kaveria, ja se harmitti Annaa hieman. Kaiken lisäksi, kun hän pamautti kaapun oven kiinni, ovi tippui paikoiltaan ja kaikki kääntyivän katsomaan. "Voi järkiiiih..." Anna puhui itsekseen, kun palasi oven luokse. "Jos haluat, voin laittaa oven paikoilleen" Anna kuuli ystävällisen äänen takaansa.



Juups. Jatkuu huomenna. Siihen asti: Se ön mörö!

Ps. Kommenttia tarinasta ja blogista, kiitos!
Pps. Sori kaikkia kirjoitusvirheitä, mitä tässä on, mutta on vähän kiire...